MIKSI

Mitä helvettiä nyt menin sekoilemaan! Ei voi olla totta! Rankan stressiviikon jälkeen oltaisiin vihdoin nähty poikaystävän kanssa lauantaina. Olin jo valmiiksi taas pahalla päällä kun näimme, ja annoin hänen taas kerran nähdä kiukkuni. No se lauantai-ilta kului vielä ihan rauhallisesti, vietimme yhdessä illan pitkästä aikaa, ja kaikki meni ihan normaalisti. Sitten aamulla olin taas tosi kiukkuinen jostain syystä. Ihan tyhjästä. Ja annoin sen näkyä, paitsi että tällä kertaa tein sen aloittamalla aamun keskustelemalla kylmästi kaikesta, mikä meillä on pielessä. Ja sanoin että tämä loppuu nyt tähän. Poikaystäväkin oli kylmä, oli vähän kuin ok sitten... Ja sitten suutuin entistä enemmän ja hän lähti lopullisesti. Ei tämän edes pitänyt päättyä, en ymmärrä miksi jauhoin monta viikkoa haluavani eron, vaikken edes halunnut, en oikeasti! Mitä hulluutta tällainen käytös! Ja nyt se on sitten ohi, siitä on nyt siis pari päivää. Ja jokainen minuutti tuntuu raskaana rinnassa, kova paino tuntuu kaikkialla ja olo on tuskaisempi kuin viikkoihin. MIKSI halusin vielä vähän pahentaa oloani, vaikka se oli tähänkin asti koko ajan niin huteralla pohjalla?!! MITÄ HELVETTIÄ AJATTELIN! Järkyttävä ikävä, ja kadun syvästi tällaisia tyhmiä puuskia, jotka vain vievät mukanaan ja siinä sivussa pilaan tahallaan elämäni. En pysty hallitsemaan käytöstäni ollenkaan, ja se on tosi pelottavaa!

Eilen näin ystävääni ja sain ajatukset pois koko asiasta ja dogasimme, mutta tänään olo on taas tietenkin sama - uskomattoman vaikea olla ja yrittää edes tehdä jotain. Poikaystävästä ei ole kuulunut mitään. Meille molemmille tällaiset asiat ovat yleensä olleet pysyviä, eli ne otetaan vakavasti eikä esim eroilla joka toinen viikonloppu. Tällaista ei ole koskaan tapahtunut.

Kaupassa käynti tuntui tosi vaikealta, en jaksaisi kävellä askeltakaan. Ja silti en pysty ainakaan makaamaan vain paikallani. Heräsin taas yöllä n.klo 3 aikaan ja valvoin kuuteen. Sitten heräsin klo 7, 8 ja klo 9 nousin sitten ylös kun oli niin jännittynyt olo ja sydän vain hakkasi, enkä saanut rauhaa ajatuksiltani.

Päätin jo eilen, että yritän korjata tämän virheeni. Ensin ajattelin typerästi odottaa viikon loppuun -taas joku ylpeysjuttu, mutta koska minä tämän aiheutin, minä sen myös lopetan ja mahdollisimman pian. Lähetin heti aamulla suoraan sängystä viestin hänelle, missä kerroin että koko juttu tuntuu virheeltä ja että hätiköin. Kerroin myös, että menen ensi viikolla lääkäriin vihdoin ja hankin lääkkeitä tähän masennukseen, kaikki voisi muuttua todellakin, ja voisin olla taas oma itseni. Se on totta, eilen päätin että nyt tämän täytyy loppua ja soitin lääkäriajan -pakko on asialle tehdä jotain, ei tämä ole ihmisen elämää, kun kaikki voisi olla hyvinkin niinkuin ennen.

Noh, viestiin ei ole tullut vastausta. Puhelin on kiinni. Ahdistaa, saako hän ollenkaan viestiäni. Vastaisi jo! Taitaa olla koulussa ja akku varmaan loppu ymym, mutta nämä tunnit kuluvat niin hitaasti ja toivoisin niin, että voisin jo mennä töihin huomenna paremmalla ololla. Nyt menivät siis taas vapaapäivät hukkaan, mutta se on nyt toissijaista. Tärkeintä on nyt yrittää pelastaa elämäni ainoat hyvät asiat. Jos tämä ei onnistu ja mokasin ihan totaalisesti, en tiedä miten pystyn elämään asian kanssa. Miten ikinä pääsen vanhoista traumoista eroon ja miten tulen kestämään tulevia, entistä pahempia ahdistuksia ja masennuksia. En halua edes ajatella asiaa, ei sellaista tulevaisuutta pysty edes kuvittelemaan.

Olen viimeiset pari päivää ajatellut paniikissa, miten voisin päättää päiväni, ettei tarvitse enää kestää yhtäkään päivää. Se vain tuntuu niin vaikealta. Olen lukenut foorumeja, eikä helppoa tapaa ole... paitsi ehkä lääkkeet, mutta en saa mistään kuitenkaan vahvoja lääkkeitä eivätkä nekään ole varmoja. Paitsi jos vetäisi sen pussin päähän kun olen vetänyt unilääkkeet. Moni menee junan alle.... en voisi edes kuvitella sellaista, ei kaikkeen vain pysty. Ja ranteiden viiltäminen on paitsi epävarmaa myös tuskallista ja hankalaa toteuttaa oikein.. olen niinsanotusti vähän kokeillut joskus, vaikkei sitä oikeastaan kukaan tiedäkään kunnolla, en kehtaa kellekään kertoa.

Haluan jo nämä ajatukset pois päästäni! Tiedän, että kuitenkin epäonnistuisin itsarissa enkä pystyisi ikinä kohtaamaan perhettäni ym sen jälkeen, ei ikinä. Olisi vaan niin mahtavan helpottavaa tietää, että tämä tuska päättyy nyt enkä tule sellaista enää koskaan kokemaan, en näitä pelkoja, en ajattelemaan mitään.

Toivon silti niin, että hän vastaa..... pakkohan hänen on vastaa. Hirveä ikävä, ja olen jo luvannut itselleni, että jos saan tämän korjattua, teen kaikkeni paremman muutoksen eteen. Lääkärillä käynti on yksi iso muutos, jos saisin toimivia lääkkeitä tähän masennukseeni. En ota enää poikaystävääni itsestäänselvyytenä ja KOHTELEN KUIN IHMISTÄ. Voisimme alkaa taas kokkailemaan yhdessä. Siirrän sängyn takaisin niin, kuin se oli syksyllä, kun pystyimme molemmat makoilemaan siinä ja jakamaan enemmän läheisyyttä. Kosken häntä enemmän, alan taas nauraa. Nauramme molemmat, ja olemme taas hyviä kavereita, niinkuin olimme vielä vähän aikaa sitten.

(miksi minulle tulee mieleen nämä asiat kuvasarjana, jotka näen hidastettuna maatessani verisenä vessan lattialla, viimeisinä kuvinani elämästä, jossa olisi voinut käydä hyvin....)

Voi tätä painoa, edes yksi pieni helpotus, edes yksi....