Helvetissä. Jälleen.

Kaikki alkoi taas alusta... Ihmettelen, miksi ennen oikein ahdistelin turhista asioista. Sain hänet takaisin, ja hän dumppasi minut. Kaiken tämän jälkeen. En jaksa eritellä, koska kuulostaa kuitenkin kliseiseltä paskalta taas. Ahdistus on voimakkaampaa kuin koskaan... Vituttaa tehdä asioita, en halua tehdä mitään ja tänään jouduin menemään johonkin koulutukseen, joka kesti 8 tuntia! Se oli kärsimystä, hirveitä aaltoja paniikkia hyöhyi välillä ylitseni kun mieleni palasi tilanteeseeni, enkä voinut näyttää sitä kenellekään, välillä meinasi tulla itku, ja piti pysyä peruslukemilla, koska vastapäätä, kaikkialla ympärilläni, istui ihmisiä ja kaikilla oli niiin kivaa!! Ja 8 tuntia. Niillä ihmisilläe i ollut aavistustakaan, millaisessa helvetissä olin siellä yksin. Ja kaiken lisäksi piti vielä kertoa itsestään, ja puhuminen tuntui pahimmalta juuri silloin, kun en muutenkaan olisi kestänyt nähdä ketään, enkä olla missään. Hirveä, julma helvetti!!! Tuskaa, fyysistä painoa ja kipua, hirveä, hirveä helvetti!!!!!

Ei välittänyt, vaikka sanoin alussa, että pelkään että minuun taas kyllästytään. Että kaikki kauniit puheet ovat vain puheita. Ja olivathan ne. Taas. Ei ole ketään, olen ihan yksin, kaikki se elämä, josta olin kiitollinen joka päivä, on poissa. Nyt on vain tämä helvetti. Miten voikaan tuntua näin sietämättömältä hengittää!

Olen selannut netissä nyt 2 tuntia yliannostusjuttuja... asprinista. Sillä saisi itsensä hengiltä. Luultavasti aikamoisen tuskan seurauksena kuitenkin. Kestäisinkö sen vuotavan vatsahaavan, kaikki ne kivut? Aiheuttaa kuitenkin sekavuuttakin ym., joten se voisi hämärtää kivun tunnetta. Ja tietenkin alkoholi myös. Pelottaa vaan, että menee pilalle, en halua oksentaa ja seuraavana päivänä hirveiden kipujen takia ryömiä sairaalaan kertomaan, mitä olen tehnyt. Olen lukenut muistakin vaihtoehdoista, ja vaikka niin moni onnistuu, ihmistä on kuitenkin niin helvetin vaikea saada hengiltä!! Viikonloppuna päätin, että tänään teen sen ja radikaalisti. Vaihtoehdot olivat juna tai aurajoki. Menin yöllä baari-illan jälkeen rantaan ja tuijotin mustaa vettä, ja houkutus oli niin kova hypätä. Lähellä oli kuitenkin ihmisiä, enkä tehnyt sitä. En tiedä, olisinko muutenkaan kun olen yksi helvetin pelkuri. Tottakai se sattuu, jos kuolee, aika hankala sitä on täysin kivuttomasti tehdä! Vitun kipu!!!! Enkä tule koskaan saamaan sellaisia vahvoja lääkkeitä, että saisin sen tehtyä. Jos olisi ase, ampuisin melko varmasti, tiedän sen. Tietenkään en sellaista mistään saa, enkä tiedä aseista tarpeeksi tehdäkseni sen oikein. Epäonnistuminen varjostaa taas. Ihana ajatus olisi istua omalla sängylläni ja osoittaa itseäni aseella.... voin kuvitella epäröinnin hetken, painanko, enkö paina.... ja ajattelisin vain että anna mennä! ja painaisin ennen kuin ehtisin miettiä enempää. Niin se menisi. Se olisi ainoa melko varma keino. Voin kuvitella käveleväni jopa jonnekin kauas junaradan varteen, mutta kun juna tulisi, katsoisin vaan kun se menee ohi, enkä varmasti uskaltaisi hypätä. Siksi miehet onnistuvat useammin itsemurhissa, he tekevät rajumpia valintoja ja päättävät tehdä sen ja tekevät. Naiset pelkäävät kipua.

Auttakaa.... miten pääsen pois???? En halua edes ajatella elämän jatkamista, koska kaikki palaa aina tähän samaan tilanteeseen, suurimmat pelkoni toteutuvat aina, tämä elämä on kirottu, minusta ei ikinä tule onnellista, enkä tule ikinä ajattelemaan, että elämä olisi edes siedettävää. Pakko päästä pois!!! Pakko! Ihan sama minne päätyy kuoleman jälkeen, varmaa on, että nämä ajatukset, tämä olo, loppuisi. Koska tämä on se ainoa oikea helvetti.