Huorapäivä

VITTU en jaksa. Kaikki meni päin helvettiä tänään töissä, en osannut mitään ja mokasin kaiken minkä mokata voi ja nolasin itseni täysin. Ja erehdyin sanomaan työkaverille erosta ja melkein aloin itkemään ja olin negatiivinen ja nolottaa!! Huominen töihin meno on siis entistä vaikeampaa. VITTU! Kiva olla nyt niinku joku teini mutta ihan sama kai sitten olen vielä 10 vuoden jälkeenkin NIIN.

Hirvee levottomuus, hengenahdistus ja vaikea olla, en pysty olemaan paikoillani ja en kestä omaa päätäni! Kiva kun ei kukaan edes välitä, viimeksi silloin joskus lauantaina olen kuullut muista ihmisistä, ei soittoja, ei viestejä. Kiva huomata ettei kukaan tajua eikä ota vakavasti eikä välitä. Kiva huomata että näin hyvällä pohjalla ihmissuhteetkin koko ajan olivat. Kaikilla on jotain muuta, ja miksi ottaa yhteyttä siihen jolla menee huonosti, kun sehän voisi vaikka pilata päivän!!!

Oli pakko ostaa siideriä, vaikka olisi tehnyt mieli viinaa. Huomisesta olisi kuitenkin tullut entistä paskempi päivä jos olisin viinaa ottanut, eli kai sitä vielä pari päivää kestää. Juon nyt sitten ilmeisesti joka toinen päivä tai jotain. Se niistä terveellisistä elämäntavoista, laihiksesta ja salista, joiden eteen ponnistelin talvella. Nyt se kaikki menee hukkaan. Poltan ihan helvetisti, koko ajan menee röökiä ja koko ajan paha maku suussa ja koko ajan rahaa menee. Haluun dogaa kunnolla!!!! Ja voi vittu kun saisi sen aseen edes jostain niin saisi posauttaa päänsä paskaksi!!!!

En haluu töihin mennä enää! Enkä haluu kotona olla enää. Menin kaupungin kautta kotiin tänään enkä pystynyt olemaan siellä ihmisvilinässä, järjettömän vaikeaa oli seistä bussipysäkillä ja säpsähtää jokaista ihmistä joka käveli ohi liian läheltä, jokaista ääntä vaikka siellä oli ihan helvetisti väkeä juhlimassa. Kävin siis vain hakemassa pari siideriä ja suoraan bussipysäkille, mutta sekin oli liikaa. Hengittäminen tuntui koko kehossa, ja hirvee vilutus. Pää oli jotenkin ihan sekaisin. Johtuu varmaan siitä energiajuoman, kahvin ja tupakan määrästä.

Ja sitten tulin taas kotiin. Täällä ei ole mitään. Tuoli, jolla istua. Kenenkään kanssa ei voi puhua, mitään ei voi tehdä. Tämä pieni helvetin kämppä josta on tullut vuosien aikana loukko ja vankila. Ikinä täältä ei pääse pois, nyt se viimeinenkin mahdollisuus on mennyt. Nyt kai kuolenkin tähän paskakämppään. Kehtasinkin luulla, että pääsisin tästä joskus pois.

Tekisi niin vitusti mieli ostaa ne aspiriinit. Vielä vaan mietin, että miltä se vuotava vatsahaava sitten tuntuu. Tai se, kun maksa pettää. Tai kun nestettä alkaa kertymään aivoihin. Hullun ininä korvissa, jota kuuroutuminen vahvistaa. Ja se, miltä tuntuu jälkikäteen herätä kun kroppa on kärsinyt tuon kaiken. Eikö ihmistä saa hengiltä millään! Toiset kupsahtelee noin vaan, mutta ne jotka eivät ole minkään arvoisia eivätkä elä ihmisen arvoista elämää ovat täällä vaan edelleen, kärsimässä, loppuun saakka. Vain kärsivä ihminen elää täyspitkän elämän. Kaikki muut joutuvat lähtemään vasten tahtoaan, raahaten, mutta MEitä ei tule kukaan hakemaan. Ei kai meitä sitten muuallekaan haluta, jätetään vain tänne maailmojen roskakoriin ja toivotaan, että pysymme piilossa valittamassa. Sinne kukaan EI NÄE.